Pappojen pesismatka Tampereelle 24.07.2026Sunnuntai 9.8.2026 - Kunniapuheenjohtaja Puili Keväällä allekirjoittanut sai toivomuksen Laitaharjun Villeltä, että olisi mukava, jos Papat järjestäisivät pesäpallomatkan tulevana kesänä, ja kun Pappahallituskin asiaan innostui, niin varasimme liput suoraan sarjan huippuotteluun, jossa viimevuoden mestari Manse kohtasi monivuotisen Suomenmestarin Sotkamon Kaupin Pesäpallostadionilla, Tampereella. Alkukankeus matkalle ilmoittautumisessa oli aiheuttaa matkan peruuntumisen, mutta lopulta ”Hämeen hitaat” osanottajat saatiin innostumaan ja 33 henkilön voimin Lehdon bussilla lähdimme Kolmio-puistosta matkaan kohti Tamperetta. Osa matkalaisista ei ollut koskaan Kaupin pesäpallostadionilla käynyt, joten oli hienoa kokea nämä hienot katsomotilat, jossa peliä pystyi seuraamaan. Paikalla oli 3000 katsojaa, jotka pääsivät hyvään tunnelmaan, kun kotijoukkue Manse onnistui heti ensimmäisestä vuoroparista alkaen juoksujen teossa voittaen ensimmäisen jakson luvuin 8-0. Tauon jälkeen toinen jakso oli sitten melkoinen jännitysnäytelmä, jossa Manse meni ensin johtoon, mutta Sotkamo terästäytyi ja tasoitti lopulta jakson. Näin hyvän ensi jakson ansiosta kotijoukkue voitti ottelun kannattajiensa mieliksi. Tapahtuma hienon kesäkelin, hienon stadionin ja jännittävän toisen jakson ansiosta ei jättänyt ketään mukanaolijaa kylmäksi eikä tarvitse olla kovin hyvä ennustaja veikkaamaan, että lähitulevaisuudessa nähdään Pappojen ohjelmassa Pesäpalloretki uudestaan. Matkassa olleita kiittäen Pekka ”Puili”Lehtinen |
Riihimäen Pappa Soccer Ry
