Katri-musikaaliKeskiviikko 5.8.2026 - Kunniapuheenjohtaja Kaksi bussia ja niiden kyydissä 100 Pappaa ja Ladya lähti klo 12.00 Kolmiopuistosta kohti Valkeakoskea ja Apianniemen kaunista kesäteatteria kohden iloisen odottavan ilmapiirin vallitessa. Matkalla pieni sadekuuro hieman kasteli bussin tuulilasia, mutta kun perille päästiin, niin aurinkoisessa kelissä saimme katsella ja kuunnella, kun todelliset ammattilaiset kävivät Katri Helenan elämän pääkohdat lävitse 2 ja puolen tunnin aikana. Tutut Katrin kappaleet esitettiin vuoronperään 8 eri laulajan voimin hienosti ja varsinkin Katria esittänyt Natalil Lintala suoriutui pääroolista mielestäni loistavasti. Taustalla orkesteri Ali Ahmaniemen johdolla oli myöskin todella hyvä ja johdatteli kuulijat hienosti Katri Helenan tunnetuksi tekemään musiikkimaailmaan todella mallikkaasti. Tulomatkalla oli mukava olla matkanjohtajana, kun tyytyväiset asiakkaat kilvan kehuivat esitystä ja osa oli jo ilmoittautumassa ensi vuoden retkelle, vaikkei vielä ole selvillä edes mitä Apianniemessä esitetään. Mukavasta matkasta Pappojen puolesta kiittäen Pekka ”Puili” Lehtinen |
Riihimäen Pappa Soccer Ry
