PAPPA RETKI AHVENANMAALLE 29.05-31.05.2025Torstai 19.6.2025 - Kunniapuheenjohtaja Puili Aurinkoisen sään vallitessa 42 innokasta lähtijää odotteli Lehdon Liikenteen bussia Kolmiopuistossa reilusti ennen määriteltyä lähtöaikaa, joka oli ohjelmaan merkitty klo 10.00:ksi. Mennessä köröteltiin Lohjanharjua pitkin Helsinki-Turku moottoritielle ja sitten olikin munkkikahvien aika Nummella sijaitsevassa Kasvihuoneilmiö kahvilassa ja sen sekatavara-myymälässä, jonka jälkeen matka jatkui kohti Kustavia. Kustavissa oltiin ajateltu tunnin tutustumistaukoa, mutta vesisade esti tämän vierailun, joten päätettiin ajaa suoraan Vuosnaisten laivarantaan odottelemaan laivan lähtöä Brändön saarelle. Lähes 2 tunnin odotus sujui mukavasti pikku suolaista syöden ja virvokkeita nauttien, kunnes pääsimme ajamaan bussin laivaan ja reilun puolentunnin laivamatkan ja 10 minuutin ajon jälkeen bussi kaarsi majapaikkamme, Hotell Gullvivanin, pihaan. Nopean majoittumisen jälkeen oli ruokapöydässä matkalaisille lohta lisukkeineen tarjolla ja ruoka tuntui kaikille maistuvan pitkän matkan jälkeen hyvältä. Ruuan jälkeen aurinkoiseksi muuttunut sää houkutteli osaa porukasta kävelyn, pienoisgolfin ja yhteisen seurustelun pariin ennen yöpuulle menoa. Aamupala oli jo klo 06.30 ja bussi lähti kohti Torsholman satamaa 07.20, josta laiva kohti Ahvenanmaata lähti 08.05. Kolmen pysähdyksen taktiikalla matka jatkui aluksi sumuisessa, mutta matkan aikana kirkastuneessa säässä kauniita saaristomaisemia ihaillen, kunnes saavuimme Hummelvikin satamaan kahden ja puolen tunnin merimatkan jälkeen. Tässä vaiheessa hyppäsi oppaamme Riitta bussiin ja niin alkoi tietoa Ahvenanmaan asioista tulemaan tuutin täydeltä. Ensin käsiteltiin tärkeimmät kirjailijat, Sally Salminen (Katriina romaani), jonka kotitalon vierestä ajeltiin ja Myrskyluodon Maijan kirjoittaja Anni Blomgvist, jonka mies ja kaksi poikaa meri vei mennessään. Oolannin sotaan (1854-1856) liittyvät asiat käsiteltiin seuraavaksi ja aluksi menimme 3 vuotta sitten valmistuneeseen museoon, jossa asiat meille havainnollistettiin. Museovierailun jälkeen ajoimme vielä katsomaan läheisen mäen päällä seisovia puolustusmuurin raunioita ja tykkejä, jotka osoittavat kohti komeaa merimaisemaa. Tämän jälkeen ajoimme Kastelholman linnan kupeessa olevaan, kuuluisan Ahvenanmaalaisen julkkiskokki Michael Björklundin omistamaan ravintolaan lounaalle ja hyvät olivat eväät. Ruokailun jälkeen tutustuimme vielä viereisen kotiseutumuseon tarjontaan Juhannussalkoineen ja Myrskyluodon Maijan hääkruunuineen. Täältä lähdimme kohti majapaikkaamme, Hotelli Adlonia, mutta matkalla näimme vielä Taffel Chipsin perunalastutehtaan, ostos-keskuksen, Länsisataman ja Venäjän Konsulaatin, jonka edessä on joka päivä klo 17.00 mielenosoitus Ukrainan sodan johdosta. Yhteisruokailu 18.30 ja ilta omaa ohjelmaa. Viimeinen päivä aloitettiin aamiaisella ja klo 10.00 lähdetiin jatkamaan tutustumiskierrosta ensin Maarianhaminan kaupunki-alue kiertämällä ja sitten tutustumalla jalan Länsisatamaan ja siellä puuveneiden tekemiseen ja matkamuistomyymälöihin. Matka jatkui kohti pohjoisinta osaa Ahvenanmaan pääsaarella, Getaa, jossa on valtavat määrät omenapuuviljelmiä ja jonka tuotanto kattaa pitkälti yli puolet Suomessa myytävistä kotimaan omenista. Kruunuksi tälle vierailulle ajoimme vielä kahville yli 100 metriä korkealle Getan vuorelle josta aukenivat todella mahtavat näköalat Pohjanlahden suuntaan. Paikka oli varsin suosittu, sillä meidän lisäksemme vähintään sata moottoripyöräilijää tiiraili maisemia samaan aikaan kanssamme. Täältä siirryimme Satamaan odottamaan Viking gracea, jolla saavutimme 5 tunnin risteilyn jälkeen manner-Suomen maaperän Turun kohdalla. Laakson Hannun kyydissä matka jatkui turvallisesti kohti Riihimäkeä ja Kolmiopuistoa, johon saavuimme noin klo 23.00. Saari Toursin matkatoimiston pomo kyseli allekirjoittaneelta, miten matka oli mennyt, ja annoin hänelle hyvää palautetta ja kehuin opastamme Riittaa hänelle (oli ennen matkaamme luvannut meille parhaan mahdollisen oppaansa). Samoin huomasin Fasebookissa, että matkasta oli pidetty. Kiitos matkasta Pekka ”Puili”Lehtinen
|
Riihimäen Pappa Soccer Ry
